Kävelimme hiljaisuuden vallitessa. Maskiani kutitti edelleen. Hautausmaa oli parin sadan metrin päässä, mutta jokin sai meidät hidastamaan askeleitamme. Tommy piti katseensa maassa, ja aistin hänen levottomuutensa.
" Kuule, Tommy... ei meidän ole pakko mennä. Ei se ole välttämätöntä..."
Tommy nosti katseensa. Hänen silmänsä kiilsivät aavemaisesti pimeässä.
" Se on. Vai alkoiko pelottaa?"
Alkoi. Mutten myöntänyt sitä hänelle.
" Voimme edelleen kääntyä."
" No, SINÄ voit."
Ärjäisin.
"Mikä sinua vaivaa? En aio jättää sinua yksin."
Tommy nauroi. " Pelkäätkö aaveiden syövän minut? Ei hätää. Olet vain lukenut liikaa kirjoja, siinä kaikki."
Nyt menee hermo, ajattelin, en kestänyt hänen letkautuksiaan.
" Mene vain, mammanpoika."
" EN OLE mammanpoika! EN OLE!"
" Siltä vaikuttaa, Jimmy, alat vakuuttaa minut. Nyt minä tiedän, mitä teemme. Todellakin tiedän."
" NO? En tiedä mitä tarkoitat."
Tommy irvaili. " Käännymme takaisin."
Tuijotin häntä hölmistyneenä. Takaisin? Olinko onnistunut kääntämään hänen päänsä?
" Mitä? Miksi?"
Ei olisi pitänyt kysyä, tajusin.
" Vien sinut kotiisi. Kerron äidillesi, että olet mielipuoli. Pelkäät aaveita. Hullu."
Nyt meni yli.
" SINÄ SE HULLU OLET, TOMMY! SINÄ OLET MIELIPUOLI!"
" Rauhoitu. Se oli vain vitsi-"
" MIELIPUOLI!" Karjuin.
Tommyllä oli kauhistunut ilme kasvoillaan.
Minun piti rauhoittua. mutta se ei onnistunut. Ja ennen kuin tajusinkaan, mistä Tommyn ilme johtui, aloin muuttua.
" SINÄ OLET IHMISSUSI!!!" Tommy karjui. "IHMISSUSI!"