Kävelimme hiljaisuuden vallitessa. Maskiani kutitti edelleen. Hautausmaa oli parin sadan metrin päässä, mutta jokin sai meidät hidastamaan askeleitamme. Tommy piti katseensa maassa, ja aistin hänen levottomuutensa.
" Kuule, Tommy... ei meidän ole pakko mennä. Ei se ole välttämätöntä..."
Tommy nosti katseensa. Hänen silmänsä kiilsivät aavemaisesti pimeässä.
" Se on. Vai alkoiko pelottaa?"
Alkoi. Mutten myöntänyt sitä hänelle.
" Voimme edelleen kääntyä."
" No, SINÄ voit."
Ärjäisin.
"Mikä sinua vaivaa? En aio jättää sinua yksin."
Tommy nauroi. " Pelkäätkö aaveiden syövän minut? Ei hätää. Olet vain lukenut liikaa kirjoja, siinä kaikki."
Nyt menee hermo, ajattelin, en kestänyt hänen letkautuksiaan.
" Mene vain, mammanpoika."
" EN OLE mammanpoika! EN OLE!"
" Siltä vaikuttaa, Jimmy, alat vakuuttaa minut. Nyt minä tiedän, mitä teemme. Todellakin tiedän."
" NO? En tiedä mitä tarkoitat."
Tommy irvaili. " Käännymme takaisin."
Tuijotin häntä hölmistyneenä. Takaisin? Olinko onnistunut kääntämään hänen päänsä?
" Mitä? Miksi?"
Ei olisi pitänyt kysyä, tajusin.
" Vien sinut kotiisi. Kerron äidillesi, että olet mielipuoli. Pelkäät aaveita. Hullu."
Nyt meni yli.
" SINÄ SE HULLU OLET, TOMMY! SINÄ OLET MIELIPUOLI!"
" Rauhoitu. Se oli vain vitsi-"
" MIELIPUOLI!" Karjuin.
Tommyllä oli kauhistunut ilme kasvoillaan.
Minun piti rauhoittua. mutta se ei onnistunut. Ja ennen kuin tajusinkaan, mistä Tommyn ilme johtui, aloin muuttua.
" SINÄ OLET IHMISSUSI!!!" Tommy karjui. "IHMISSUSI!"

Olimme käyneet jo kahdessa talossa, mutta karkkia ei oltu saatu kuin vain padan pohjalle.
"Jos emme saa yhtään enempää... koko yö on pilalla." Kuulin Tommyn huokaisevan.
" Meillä on vain yksi mahdollisuus."
Tommy nuolaisi toista tekohammastaan ja raaputti sitä peukalonsa kynnellä." No?"
" Ensinnäkin; me emme voi mennä kotiin ennen kuin olemme löytäneet siskosi."
" Jaa, en usko että sillä on mitään väliä tässä vaiheessa. Nyt on halloween!"
Maski alkoi kutittaa oudusti leuan ja kulmien kohdalta. " Emmekö voi ottaa näitä vetimiä jo pois?"
Tommy hymähti. "Emme. Tiedän mitä teemme."
Kohotin kulmiani ja odotin, että Tommy kertoisi asiansa. Ai niin. Eihän hän edes nähnyt minun ilmettäni maskin alla." Kerro."
Hän tuli aivan minun kasvojeni eteen ja osoitti taskulampulla kasvojaan. " Stickberrys´n hautausmaa."
Nielaisin. Hautausmaalla oli tarina. Hyvin kolkko tarina.
          Kauan, kauan sitten eräs pariskunta osti hautausmaan vierestä talon. He asettuivat sinne ja saivat neljä lasta. Lapset tykkäsivät leikkiä hautausmaan portin luona; siellä kasvoi mansikoita joita he laittoivat heinänkorsiin ja söivät. Mutta sitten sattui jotain hyvin pahaa ja ennalta arvaamatonta. Rouva ja herra Milton, lasten vanhemmat, kuolivat kolarissa. Lapset olivat tällöin isoäitinsä luona ja koska heidän isoäitinsä oli hellämielinen ihminen hän ei kertonut asiasta lapsille. Lapset kuitenkin arvasivat että jokin oli hullusti isoäitinsä käytöksestä. He karkasivat.
Heidän vanhempansa oli haudattu sille samaiselle hautausmaalle, jolla lapset olivat leikkineet. He pienen ajan kuluessa löysivät vanhempiensa haudan, ja järkytyksestä toivuttuaan päättivät tehdä marjatikut ja laittaa ne isänsä ja äitinsä haudalle.
Heidän naapurissaan asui vanha mies, Garrel Morrisey. Morrisey oli kuulemma mielenvikainen; hänestä oli liikkeellä monenlaisia huhuja. Hän oli joutunut vankilaan moneksi vuodeksi
vanhempiensa tappamisesta. Eräänä kauniina aamuna kun lapset olivat taas laittamassa marjatikkujaan haudalle mies käveli siitä ohitse.
Hänen päässään naksahti jokin. Jokin meni vikaan. Ja hän tappoi lapset siihen paikkaan.
Hän hautasi lapset hautausmaalle vanhan kappelin seinän viereen.
    Kolmekymmentä vuotta eteenpäin ruumiit löydettiin. Ja myös muutama muu ruumis, jotka kuuluivat Garrelille, hänen vanhemmilleen ja muutama epämääräinen ranko josta ei ollut tietoakaan.
Epäiltiin, että Garrelilla olisi ollut sopimus itsensä paholaisen kanssa. Kun hän oli tappanut tarpeeksi monta ihmistä, jotka pääosin olivat vanhempansa menettäneitä lapsia, paholainen oli antanut hänelle jotain mitä hän oli halunnut
-ja lunastanut omansa, Garrel Morriseyn pään.