sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Halloween hautakammiossa

Oli syyskuinen pimeä ilta, ja valmistauduin viettämään "Karkki tai kepponen" iltaa ystävieni kanssa. Kello näytti kahdeksaa, ja me aioimme juhlia koko yön. Ystävieni Brendan ja Tommyn luona. He olivat sisarukset. Tommy oli Brendaa vuoden vanhempi. Juhliin piti pukeutua, ja minä pukeuduin ihmissudeksi. Olin uskottava ilmestys. En tiennyt heidän asuistaan, mutta toivoin näkeväni heidät mahdollisimman pelottavina. Minun nimeni on Jimmy Machester ja käyn koulua kahdeksannella luokalla. Asun Winnipegissä. Tiedät kai, että kanadalaiset ottavat Halloweenin aika tosissaan. Niin minäkin. Ja oli aika lähteä. Puin takin ylleni ja otin mukaani pienen kurpitsalyhdyn, johon keräisin karkkia tänä iltana. Lukitsin etuoven ja astelin katukäytävälle. Illasta tulisi mahtava. Kuu hohti hopeisten pilvien läpi. Pari pikku kakaraa oli karkki kierroksellaan. Murisin heille ja paljastin etuhampaani, jotka olin ostanut  Moon & Toonista. He lähtivät kirkuen karkuun. Nauroin tyytyväisenä. Saavuin Brendan ja Tommyn ovelle. Soitin ovikelloa ja huusin täysillä:" Trick or treat, smell my feet, give me something good to eat!" Tommy avasi oven nauraen, mutta jähmettyi nähdessään asuni. " Hei, Tommy, minä tässä."
Tommy hymyili. " Aika siisti asu. "
" Sinullakin", vastasin ja astelin sisään. Tommy oli pukeutunut vampyyriksi. Hänellä oli punaiset piilolinssit, ja hän oli töhrinyt suupielensä siskonsa huulipunalla. Minua nauratti. Talo oltiin koristeltu oransseilla pahvista leikatuilla kurpitsoilla ja sinne tänne levitetyillä seiteillä. Pöydällä oli musta liina, ja kaiuttimista kuului karmivaa taustamusiikkia. Ulkona alkoi sataa." Voi ei, pitää pukea sadetakit", Tommy voihkaisi. Pudistin päätäni. " Luurangot ne vain tanssivat polkkaa katolla", vastasin ja Tommy puhkesi nauruun. " Muuten, missä siskosi on?" Kysyin.
" Hän lähti jo kierrokselle, meillä tuli riitaa koristeiden kanssa." nyökkäsin.
" Syödään ja lähdetään sitten", ehdotin ja päätimme tehdä niin.

Hey there, horror people!

Minä rakastan kauhua ja jännitystä. Koko sydämestäni. Kirjoitan tänne kauhutarinoita, jotka saavat teidät putoamaan tuoleiltanne( okei, en ole aivan varma, onko asia noin, mutta toivon näin). Siis seurailkaa, jos tahdotte jännitystä. ja muutenkin. hyvää kauhun täyteistä päivän jatkoa! :)